Eilen en saanut juuri mitään aikaiseksi eli nautin vain olemisesta. Katsoin Pluto TV:stä ohjelmia ja virkkasin. Ja purin. Ja virkkasin ja purin. Ongelma oli siinä, että mulla on jos jonkinlaisia tekokuitulankoja, mutta samaa väriä tai laatua ei ole riittävästi, jotta saisi tehtyä edes pipon yksivärisenä. Tummanliilaa olisi riittävästi, mutta se ei juuri nyt innostanut.
Olen aikaisemmin tehnyt pipot valkoisesta ja vaaleanvihreästä. Tuohon valkoiseen tykästyin kovasti ja sitä olisin voinut ehkä itsekin käyttää, mutta siitä tuli aivan liian iso. Vihreä olisi mulle sopiva, mutta väri ei passaa ollenkaan mun talvitakkiin. Totta puhuen, en ole mikään innokas piponkäyttäjä eli pipo on päässä vasta sitten, kun huppu ei enää riitä.
Lopulta päädyin tekemään lyhyemmän, raidallisen pipon noista kahdesta langasta. Siitäkin tuli mulle liian iso. Ja näköjään onnistuin valitsemaan saumallisen puolen kuvattavaksi.
Onneksi äitimuorilla on tiedossa paikka, johon voi lahjoittaa nuo “epäonnistuneet” yksilöt. Ne menevät tarpeeseen ja minä pääsen eroon niistä. Aloin kuitenkin tehdä siitä liilasta pipoa.
Sain itseni muutaman kerran kiinni ajattelemasta, että normaalisti menisin tässä kohtaa käymään tupakalla. Ei siinä mitään, mutta kun ajatus jatkui siihen malliin, että kunhan tämä kokeilu olisi ohi… Ihan kuin saisi palkita itsensä tupakoimalla, kun olisi päässyt siitä ensin eroon.
Tunnen itseni ja tiedän, että yksikin tupakka on liikaa. Oman pään kanssa riittää siis työstettävää.